Vuosi 2020 alkoi matkailullisesti mitä upeimmissa merkeissä. Heräsimme Namibian Windhoekissa. Auringonpaiste jatkui lentokoneen ikkunasta jossain Namibian pohjoisten alueiden päällä iltapäivällä. Uusi päivä ja samalla vuosi 2020 alkoi varsinaisesti Angolan pääkaupungissa Luandassa. Angola oli todella mielenkiintoinen matkakohde mutta näin jälkeenpäin se myös opetti meille sen, miten kriisistä voi nousta ja miten kymmeniäkin vuosia suljettuna ollut yhteisö voi toivottaa turistit uudelleen tervetulleeksi. Vuoden koronaepidemia on lyhyt aika tähän verrattuna.
Keväällä ehdimme tehdä vielä kaksikin laskettelureissua. Ensimmäinen niistä oli hiihtolomareissu Ruotsin Åreen. Me olemme viimeisten vuosien aikana löytäneet itsemme useamminkin Ruotsin tuntureilta, useimminten Sälenistä mutta ei Årekaan pettänyt meitä. Pääsimme matkalla myös opettelemaan ryhmämatkailua ja nauttimaan sen mukana tuomista etuuksista.
Ehdimme juuri ennen kevään ensimmäisiä korona rajoituksia ja sulkuja matkustaa vielä Pyhätunturille ja testata yöjunayhteyden pohjoiseen. Matkan tavoitteena oli edes kerran vuodessa ulkoiluttaa murtomaasuksia ja nähdä kunnolla lunta. Lunta oli todellakin paljon, hiihtämässä käytiin useampikin kerta mutta suurinosa ajasta tuli vietettyä kuitenkin laskettelurinteissä. Pyhätunturi oli tuttu vuosien takaa mutta positiivinen kokemus tälläkin kertaa. Ajankohta hiihtolomien ja koronasulkujen välissä oli erikoinen, laskettelurinteet ammottivat tyhjyyttä ja saimme aurinkoisena lauantai iltapäivänä lasketella pitkiä aikoja näkemättä ketään muita.
Korona iski meidän perheen vapaa-aikaan aika rajulla tavalla. Etätyön, etäkoulun ja etäharrastusten yhteensovittaminen oli kokovuorokauden mittainen projekti. Etäilyn mukana tuli tuplaantuntu ruoan kulutus sekä pölyn ja sekasotkun määrä. Tuntui kuin työpäivä olisi alkanut aamulla ja päätynyt vasta illalla pään laskeutuessa tyynyyn. Perhematkailun myötä olimme tottuneet viettämään aikaan keskenämme ja ratkaisemaan haasteita yhdessä, joten ehkä olimme kuitenkin valmiimpia etäilyyn ja yhdessäoloon kuin monet muut perheet.
Keväällä saimme myös kokea Suomen historiassa ainutlaatuisen sisärajojen sulkeutumisen. Meille rajan taakse jäivät kaikki läheiset sukulaiset ja molemmat mökit. Apu löytyi kuitenkin kevätauringosta sekä geokätköilystä. Kivoja ruuhkattomia luontokohteita löytyy hyvinkin paljon läheltä Helsinkiä ja keväällä luonto näyttää ihan kaikkialla kauniilta.
Kesälle olimme jo ennen korona pandemiaakin suunnitelleen matkaa pohjoiseen. Venäjälle emme kuitenkaan edes yrittäneet päästä ja Kuolan niemimaalla käynti päätettiin suosiolla siirtää seuraavaan kertaan mutta muuten emme joutuneet alkuperäisiä suunnitelmia paljoa muuttamaan. Norjan raja avautui suomalaisille viikkoa ennen matkaamme. Haltintunturin valloitus onnistui alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti Norjan puolelta (blogi tulossa) ja pääsimme taas kerran ihailemaan Norjan jylhiä tuntureita ja sen karua rannikkoa.
Loput kesälomasta menikin sitten perinteisesti mökkeillessä ja veneillessä, kerrankin siihen oli riittävästi aikaa.
Syksyn tullen pimeys ja realiteetti iski todellakin vasten kasvoja. Rajat eivät auenneet ja lähiluontokin tuntui pimeyden myötä etääntyvän entisestään. Matkailu, joka oli vuosikaudet tuonut elämään sisältöä, oli viety pois. Oikeus matkustaa, joka on aina ollut niin itsestäänselvyys, sitä ei enää ollutkaan sitä. Edes työmatkoille ei tarvinnut lähteä.
Pahinta ei ollut se, ettei päässyt matkustamaan vaan se, ettei voinut edes haavailla tai suunnitella matkoja. Kukaan ei osannut ennustaa koska pandemia olisi ohitse. Rokote on tulossa, mutta koska? Yritimme seurata eri maiden epidemiatilastoja mutta lyhyellä aikavälillä sairastavuus tuntui menevän vuoropäivinä ylös ja alas. Matkustusrajoituset muuttuivat päivittäin; joko kohdemaan asettamat rajoitukset tai sitten se, miten meidän lähialueemme koronatilanne suhtautui kohdemaan rajoituksiin. Viimeisistäkin haaveista piti luovuttaa realiteetin edessä.
Blogin julkaisutahti oli hidastunut jo keväällä ja syksyllä ei ensimmäistäkään juttua tullut ulos. Syynä julkaisemattomuuteen ei ollut se, ettei olisi ollut aiheita, joista kirjoittaa. Rästissä on muun muassa matkakertomus Transnistriasta, joka todellakin ansaitsee tulla kirjoitetuksi, vaikka vähän myöhässä. Meillä on myös muita juttuaihioita aloitettuina, jotka vain pitäisi saada kirjoitettua loppuun. Se, mikä kesän jälkeen on ollut kadoksissa on inspiraatio. Jos ei voi matkustaa, jos ei voi edes haaveilla matkustamisesta, miten siitä voisi kirjoittaa.
Jokaisella matkabloggaajalla on oma motiivinsa kirjoittamiseen. Meille inspiraatio tulee matkustamisesta. Oleemme ensisijaisesti reissaajia ja me bloggaamme, koska rakastamme reissaamista. Toivottavasti rakkaus matkustamiseen myös välittyy jutuissamme. Ilman tehtyjä matkoja ei tietenkään voi kirjoittaa matkoista mutta meille tehtyjen matkojen muistelu on vaikeaa ilman toivoa tulevista matkoista. Aina pitäisi olla vähintään yksi matka sovittuna ja ainakin yksi tai kaksi matkaa suunnittelilla, näin on viimeiset vuodet ollut. Jos korona pandemiasta pitäisi jotain positiivista etsiä, niin ehkä sitä oppii uudella tavalla arvostamaan matkustamista ja vapautta liikkua, kun se joskus palautuu.
Joulumatka ulkomaille ei sitten toteutunut tänä vuonna. Joulueksotiikkaa lähdettiin etsimään ihan eri suunnasta. Hämäläisessä korpimetsässä sijaitseva kesäkäyttöön rakennettu mökki päätettiin valjastaa joulunviettopaikaksi. Lämmin joulun tunnelma tuli kuin luonnostaan ja joulusta tuli lopulta hyvinkin meidän näköinen. Jouluahdistusta voi paeta myös ihan kotimaan rajojen sisäpuolellakin. Aina ei tarvitse lähteä kauaksi etsimään erilaista.
Vuodenvaihteen otimme vastaan Tahkolla. Tahkonrinteistä oli vasta pieni osa avoinna mutta meitä se ei pahemmin haitannut sillä kaikki rinteet olivat meille uusia. Lasten kanssa matkustessa sai sukkuloitua täydellisesti vastavirtaan juhlivan nuorison aikataulujen kanssa. Laskettelurinteet olivat yllättävän tyhjiä uudenvuoden aattoiltana sekä seuraavan päivän aamuna.
Tahko oli ihan positiivinen kokemus meille uusi kokemus, tänne pitää vielä päästä paremmalla ajalla ja paremmalla säällä. Parasta reissussa oli kuitenkin se, että päästiin matkustamaan ja saatiin kokea jotain uutta. Lasten sanoin ”me päästiin vihdoin yöksi hotelliin Suomessa!”
Uudenvuoden lupauksena lupaamme
- Herättää blogin talviunilta; kirjoittaa valmiiksi keskeneräiset ja rästissä olevat matkakertomukset myös muuten aktiivisesti päivittää blogia. Aiheista ei ole pulaa, kerrottavaa kyllä riittää.
- Jatkaa matkailua niiden rajoitusten ja mahdollisuuksien puitteissa mitä milloinkin on sekä lähellä että kaukana.
Matkataan Mutkitellen 
Tuo Angola olikin kiinnostava ja varsin vähän vierailtu matkakohde. Miten päädyittekään siihen? Me kovasti suunnitellaan meidän talviretkeä pohjoiseen ja Pyhä voisi olla hyvä pysähdyspaikka, vaikka haluaisin myös Saariselällä käymään.
TykkääTykkää