Helsingin kolme joulunodotusperinnettä, joita näkemättä joulu ei meidän perheeseen (ehkä) tule

Varsinaisia jouluperinteitä meidän perheelle ei ole ikinä muodostunut, koska jokainen yhdessä vietetty joulu on aina vietetty eri osoitteessa. Joskus Suomessa, mutta useimmiten eri puolilla maailmaa. Joulun odotukseen sen sijaan liittyy muutama perinne, joita ilman joulu ei vaan tule. Kotona niitä ovat tietysti pipareiden leipominen, kuusen koristelu ja tonttujoulukalenteri. Piparitalosta on tehty vuosien varrella mitä oudoimpia virityksiä. Näiden lisäksi muutama kotikaupungin jouluperinne on hiipinyt myös meidän perinteisiin. Nämäkin perinteet ovat tosin muodostuneet vasta lasten myötä.

Aleksanterinkatu jouluvalaistuksessa
Aleksanterinkatu jouluvalaistuksessa
  1. Aleksanterinkadun jouluvalot ja Stockmannin jouluikkuna

Joulukadun avajaiset ovat iso tapahtuma, mutta sinne emme ole vielä ehtineet. Valaistuksesta pystyy paremmin nauttimaan hieman hiljaisempana ajankohtana. Nykyään myös Aleksanterinkadun poikkikadut ovat saaneet jouluilmeen, ja kokonaisuus on todella kaunis. Kun kontrastina on musta katu ja sateinen kylmä sää, elämyksen arvo vain kasvaa.

Stockmannin satu- tai jouluikkuna Aleksanterinkadulla on ihastuttanut jouluja jo vuodesta 1949. Ikkunoissa seikkailee pehmoeläimiä ja tonttuja talvisissa maisemissa. Hahmot liikkuvat erilaisilla vekottimilla, ja kokonaisuus on hypnoottista katsottavaa sekä lapsille että aikuisille.

Stockmannin jouluikkuna 2018
Stockmannin jouluikkuna 2018.

Tänä vuonna ikkunassa seikkailevat metsäneläimet. Tontut olivat jääneet kotiin. ”Siellä oli paljon lunta. Siinä toisella puolella oli hieno maailmanpyörä ja pyörivät kupit ja keskellä kannu. Yksi kuppi ei tosin pyörinyt. Kyydissä niissä oli lahjapaketteja, kettuja, kaneja, oravia. Sitten siellä oli tori, jossa myytiin leluja, pipoja, pipareita, herkkuja, keksejä, leipiä. Sielläkin oli kaikenlaisia eläimiä. Ylhäällä oli yksi orava liukuradassa. Se oli aika hidas. Toisella puolella oli hienoja mökkejä, joissa oli valot sisällä. Ne näyttivät todella lämpimiltä.” Näin tämän vuoden jouluikkunaa kuvaili tiimimme juniorijaosto.

 

Tuomaanmarkkinat
Tuomaan Markkinat
  1. Tuomaan Markkinat ja vanhanajan karuselli

Tuomaan Markkinat muuttivat muutama vuosi sitten Senaatin torille Helsingin Tuomiokirkon eteen. Tämän jälkeen tapahtuma on kehittynyt huomattavasti ja alkanut entistä enemmän muistuttamaan eurooppalaisia joulumarkkinoita.

Torilla on erilaista ohjelmaa pitkin joulukuuta, ja ravintola-alueelta saa erilaisten ruokien lisäksi lämpimikseen glögiä. Lahjakujien  myytikojuissa tuotteitaan myyvät pääasiassa alkutuotantoon perustuvia toimijoita.

Tärkeimpänä kuitenkin keskellä toria pyörii maksuton yli 100 vuotta vanha perinteinen karuselli.

Helsingin tuomiokirkko, Tuomaanmarkkinat ja karuselli
Helsingin tuomiokirkko, Tuomaan Markkinat ja karuselli.

”Karuselli oli hieno. Siellä on hevosia ja autoja, mutta ne ovat enintään 120-senttisille (kertoja 122cm pitkä). Sitten siellä oli myös pyöriviä juttuja ja rekiä, jotka heiluivat, niihin pääsi myös pidemmät. Kaikki oli kivoja mutta me menimme sinne pyörivään juttuun”

 

  1. Lucian päivän kulkue

Lucia-neito tuo kynttilöillään valoa pimeyteen. Sisiliasta alkujaan peräisin olevaa pyhimystä on juhlittu Skandinaviassa jo 1700-luvulta lähtien, ja se on tänä päivänäkin etenkin Ruotsissa tärkeä osa jouluun valmistautumisessa. Suomessa Lucian päivää on vietetty pitkään erityisesti ruotsinkielisissä piireissä. Nykyään myös suomenkielisissä kouluissa ja päiväkodeissa usein muistetaan Lucian päivää.

Tuomiokirkko ja Lucia kulkue (2)
Lucia seurueineen laskeutumassa alas Tuomiokirkon portaita.

Lucian päivänä 13.12. koko Suomen Lucia-neito kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa ja kruunaamisen jälkeen hän astelee yhdessä seurueensa kanssa kirkon portaat alas. Näky on uskomattoman kaunis; valkoinen kirkko ja valkoisiin pukeutuneita neitoja kynttilöineen. Etenkin lapsiin tämä näky on tehnyt vaikutuksen, sillä he kutsuvat kirkkoa vieläkin prinsessakirkoksi myös kesällä.

”Kirkko oli iso ja hieno, ja siellä oli paljon valoja. Lucia ja ne muut käveli rappuset korkealta alas. Ne näyttivät hienoilta. Niillä oli valkoiset kaavut ja punaiset vyöt ja valoja.  Niitä oli katsomassa superpaljon ihmisiä.”

Senaatintori on aina todella täynnä ihmisiä, ja parhaat paikat menevät hyvissä ajoin. Aina torilta on kuitenkin jokin nurkka löytynyt, mistä pienimmätkin ovat nähteet ”prinsessan”

”Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa, viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus. Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy!” 

Lucia
Lucia

Torin poikki käveltyään Lucia-seurue siirtyy hevosvaunuihin ja liittyy iloiseen kulkueeseen. Kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta ja kulkee Aleksanterinkatua ja Pohjois-Esplanadia ympäri.  Lucian lisäksi kulkueessa voi nähdä tonttuja, hevosia ja museoautoja.

” Sitten tuli kulkue. Luciat matkustivat hevosilla, niitä oli kaksi. Kulkueessa oli kaikenlaisia tonttuja ja Boo”

 

coca cola rekka
Tänä vuonna törmäsimme myös Coca-Cola -joulurekkaan. ”Siinä oli hienot valot ja hieno joulupukin kuva”

Helsingistä löytyy näiden lisäksi joulunodotukseen kymmeniä tapahtumia ja joulumyyjäisiä. Joka päivä tapahtuu jotain erilaista. Jokaiselle jotain.

Tunnelmallista joulunodotusta!

 

 

 


2 thoughts on “Helsingin kolme joulunodotusperinnettä, joita näkemättä joulu ei meidän perheeseen (ehkä) tule

Jätä kommentti